Artikkelit Maatalous, Monimuotoisuus

Monet alkuperäiset tuotantoeläinrotumme kaipaavat lisää kasvattajia, jotta rotujen säilyminen saadaan turvattua. Niiden monimuotoinen geeniperimä voi olla tulevaisuudessa elintärkeä.

Alkuperäisrodut eli maatiaiset ovat usein perimältään rikkaampia kuin jalostetut lajitoverinsa, sillä ne pohjautuvat yleensä alun perin laajempiin eläinpopulaatioihin kuin meille tuodut rodut. Lisäksi perimän kirjolla on taipumus kaventua, kun jalostuksessa suositaan jotain tiettyä ominaisuutta sukupolvesta toiseen. Tieteellinen tutkimus tarvitsee kuitenkin monimuotoista geneettistä materiaalia, sillä tulevaisuuden tarpeista ei vielä tiedetä.

Luonnonvarakeskus (Luke) koordinoi Suomen kansallista geenivaraohjelmaa, jonka eläinsektorin ydintavoite on pitää alkuperäisrodut hengissä. Tutkijaprofessori Juha Kantanen Lukesta toteaa, että alkuperäisrotujen säilyminen on tärkeää kaikkien tuotantoeläinlajien elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi.

”Etenkin maitorotuisten nautojen jalostuksessa suunta on huolestuttava, sillä tuotanto keskittyy yhä enemmän holstein-rotuun, jonka geenipooli on kapea”, hän taustoittaa.

Pohjoismaisen geenivarakeskus NordGenin kotieläinsektorin johtaja Mervi Honkatukia muistuttaa, että alkuperäisroduilla on myös kulttuurihistoriallista arvoa: niiden ansiosta ihminen on pystynyt tulemaan toimeen pohjoisissa oloissa.

”Alkuperäisrodut ovat sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin ja ravintoon pitkän ajan kuluessa. Jos rodut menetetään, niitä ei saada koskaan takaisin”, hän sanoo.

Suomessa elää nykyään fennoskandian poron lisäksi kymmenen alkuperäistä tuotantoeläinrotua. Niistä kolme on nautoja (itäsuomenkarja eli kyyttö, länsisuomenkarja ja pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä) ja kolme lampaita (suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas). Lisäksi alkuperäisrotuja ovat suomenhevonen ja -vuohi sekä maatiaiskana ja Pohjolan tummamehiläinen.

Kuvituskuva alkuperäiskarjasta, länsisuomalainen lehmä ja kaksi lapinlehmää pellolla.
Länsisuomenkarja ja lapinlehmä kuten muutkin alkuperäiset kotieläinrodut ovat perimältään monimuotoisia. Länsisuomenkarjan maito on osoittautunut mahdolliseksi terveysmaidon raaka-aineeksi. (kuva: Paula Häyrinen)

Alkuperäissikoja ei enää ole. Kaksi suomalaista maatiaissikapopulaatiota kuolivat sukupuuttoon 1960-luvulla.

Kuvituskuva suomenhevonen Tähden Piirros ja hevosen omistaja Kauko Tuominen.
Suomenhevosen työhevossuunnalle kantakirjatun Tähden Piirros -tamman (2294-7T) genomi on avattu ja geenien toiminallinen merkitys määritetty Luken eläingenomiikkatutkimuksissa. Suomenhevosta koskevaa genomihanketta rahoittaa MMM. Tamman omistaa Kauko Tuominen Sysmästä. (kuva: Silvi Kaarakainen)

Alkuperäisrotuja kuvataan usein kestäviksi: ne ovat terveitä, hedelmällisiä ja tulevat toimeen niukemmalla ravinnolla kuin pääasialliset tuotantorodut. Juha Kantanen kertoo, että genomitutkimuksessa on saatu tieteellistä näyttöä niiden kiinnostavien ominaisuuksien perinnöllisestä taustasta.

”Esimerkiksi suomenlammas on yksi maailman hedelmällisimmistä lammasroduista. Lukessa on selvitetty, että siihen vaikuttaa hedelmällisyysgeenissä oleva pistemutaatio, joka nostaa lampaan ovulaatioastetta”, hän havainnollistaa.

Kuvistuskuva maatiaisrodun suomenlampaasta. Kainuunharmas.
Kainuulainen maatiaislammas, kainuunharmas, kantaa muinaisten esivanhempiensa geeniperimää. Kuva: Auli Blauer, Luke.

Myös alkuperäisrotujen vahva immuunijärjestelmä pohjautuu perimään. Esimerkiksi kiuruvetisellä maatiaiskanalla on todettu monimuotoinen kudosantigeenijärjestelmä, joka lisää kanan vastustuskykyä taudeille.

Lapinlehmältä on löytynyt geenejä, jotka vaikuttavat sen rasva-aineenvaihduntaan ja auttavat eläintä selviämään talvesta. Kantanen huomauttaa, että karhulla vastaavat geenit edistävät talviunta.

Maatiaiskana, kiuruveden kantaa. Kuva: Timo Komulainen.

”Samoissa luonnonoloissa eri eläinlajien evoluutio on ollut samansuuntaista. Perimältään erilaisia eläimiä tarvitaan, kun ilmastonmuutos muuttaa maatalouden olosuhteita”, hän korostaa.

Pohjoismaissa on yhteensä yli 140 alkuperäisrotua. Mervi Honkatukia toteaa, että kansainvälisesti katsottuna Suomessa on tehty hyvää työtä niiden säilyttämisen eteen. Globaalisti tilanne on karu, sillä turvatuiksi luokitellaan vain 13 prosenttia maailman alkuperäisroduista ja vain 3 prosenttia voidaan tarvittaessa palauttaa geenipankista.

”Vakavin ongelma on tiedon, mittareiden ja monitoroinnin puute. Suomessa pahin uhka on toistaiseksi vältetty, mutta alkuperäisrotujen eläimet pitäisi saada aktiiviseen tuotantokäyttöön”, Honkatukia pohtii.

Juha Kantanen huomauttaa, että kaikille alkuperäisroduille tarvittaisiin lisää kasvattajia. Erityisen huolissaan hän on länsisuomenkarjan tilanteesta, sillä eläinten lukumäärä on vähentynyt viime vuosina – niitä on jäljellä arviolta 1 200. Kehityksen taustalla on maitotilojen koon kasvu ja robottilypsyn yleistyminen.

”Jostain syystä länsisuomenkarjaa ei oteta robottinavettaan, vaikka se on maatiaislehmistä korkeatuottoisin: keskituotos on 7 200 kiloa”, Kantanen miettii.

Kuvituskuva länsisuomen karjan lehmästä.
Länsisuomen karjan lehmä. Kuva: Janne Lehtonen.

Toivoa valoisammasta tulevaisuudesta on, sillä länsisuomenkarjan maito on osoittautunut potentiaaliseksi terveysmaidon raaka-aineeksi. Honkatukia kertoo, että NordGenin kokoama tutkijaverkosto on havainnut, että länsisuomenkarjan maito sisältää poikkeuksellisen paljon terveydelle edullisia oligosakkarideja.

”Ne ovat bioaktiivisia hiilihydraatteja, joita on paljon myös äidinmaidossa. Oligosakkaridit toimivat suolistossa probiootteina ja vahvistavat immuunijärjestelmää. Nyt tarvittaisiin kaupallinen toimija, joka jalostaisi länsisuomenkarjan maidosta terveystuotteen tai vaikka äidinmaidonvastiketta”, Honkatukia sanoo.

Teksti: Minna Nurro
Sivun yläreunan kuva: Janne Lehtinen
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 19.7.2021
Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Katso myös