Hallituksen esitys vuoden 2012 toimintasuunnitelmaksi Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja toteuttaminen Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa seudun asukkaita yhteistyöhön kotiseutunsa kehittämiseksi, maaseudun säilyttäminen elinvoimaisena sekä lisätä koko seudun kehittämiseen liittyvää osaamista ja kokemusten vaihtoa toiminta-alueensa osien välillä kansainvälinen yhteistyö mukaan lukien. Yhdistyksen toiminta-alueena on Uusimaa. Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys: 1.osallistuu alueen kehittämiseen yhteistyössä asukkaiden, yritysten, elinkeinoelämän, yhteisöjen ja muiden organisaatioiden kanssa, 2.järjestää jäsenkunnissaan koulutus- neuvonta- ja tiedotustilaisuuksia, 3.toimii toiminta-alueensa kehittämisyhteistyössä jäsentensä yhteistyöelimenä Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia ja se voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1.Toiminnan yleisiä tavoitteita: •oman hankkeen raportoinnista ja maksatushakemuksista huolehditaan ajallaan. •kunnille ja yhteistyökumppaneille toimitetaan riittävästi tietoa hankkeiden ja ohjelman tuloksista. Toiminnan yksityiskohtaisempia tavoitteita: Asiakastyön kehittäminen: •Asiakkaiden monet ongelmat tulevat jatkossa vaatimaan vielä tiiviimpää yhteistyötä eri viranomaistahojen, mm. terveydenhuollon kanssa. Yhteistyötä ja tiedottamista kehitetetään edelleen. Asiakkaiden jatkopolutuksen kehittäminen ja varmistaminen yhteistyössä yhteistyöverkoston kanssa tulevat olemaan yksi tulevan vuoden kehittämiskohteista. •Hankkeen yhtenä tärkeänä kohderyhmänä ovat alueen nuoret. Tarkoitus on keskittyä nuorten työhön valmennukseen sekä työharjoittelupaikkojen etsimiseen. Lisäksi hankkeen työntekijät ovat mukana kehittämässä nuorille työllistävää toimintaa yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Työharjoittelujen järjestämiseksi yhteistyötä tullaan tekemään alueen yrittäjien ja alueen te-toimistojen kanssa. Muu kehittäminen: •Jatkossakin ns. välityömarkkinoiden työpaikkojen luominen yhdessä muiden toimijoiden kanssa on yksi painopistealue hankkeen työssä. On huomattu, että Luke ry. on jo vanhan historiansa pohjalta hyvä toimija työllistäviä hankkeita ja niihin rahoitusta kehiteltäessä. •Alueen yhdistyksissä on otettu ilolla vastaan hankkeen tarjoama tuki työllistävän toiminnan kehittämisessä. Tulevan toimintavuoden aikana tulemme kehittämään entisestään toimintaamme yhdistysten hankehautomona. Lohjan kaupungilla suunnitellaan kuntalisän käyttöä yhtenä tukimuotona järjestöjen työllistävän toiminnan tukemisessa. Kuntalisä mahdollistaa yhä useamman järjestön työllistävän toiminnan käynnistymisen. Tämä myös lisää järjestöjen tarvetta hankkeen tarjoamaan tukeen ja ohjaukseen. •Vuoden 2012 aikana kehitetään uusia työllistämisen hankkeita, mm Arttu arjen tuki hanketta 2.Yhdistyksen hallinto Yhdistyksen hallinto rahoitetaan yhdistyksen hankkeen rahoituksella (Hiiden YTY-hanke), jonka suuruus on sidottu hankkeen talousarvioon ja myönnettyihin avustuksiin (TE-keskus, kunnat). Kirjanpito ostetaan Tilitoimisto Leena Dufva Ky:ltä. •pidetään kirjanpito kunnossa, -laskut ennen kirjanpitoon vientiä hyväksyy puheenjohtaja. •huolehditaan tilintarkastuksesta sääntöjen edellyttämällä tavalla Yhdistyksen yleiset kokoukset pidetään sääntöjen määräämänä aikana. •kevätkokous maalis-huhtikuussa, syyskokous loka-marraskuussa, •kokousten yhteydessä voi olla esitelmiä, seminaareja yms. Hallitus toimii kolmikantaperiaatteella, jäsenet (3-15) + puheenjohtaja ja kaikilla henkilökohtainen varajäsen kattavasti alueen eri kunnista. •päätösvaltaiset, aktiivisesti toimivat kokoukset, n. 3 kokousta vuonna 2012 -kokouskutsut myös varajäsenille, joilla aina läsnäolo-oikeus kokouksissa, äänioikeus silloin, kun varsinainen jäsen ei ole paikalla, -jäsen huolehtii varajäsenen paikalle ollessaan estynyt osallistumaan kokoukseen, -hallituksen sihteerinä toimii Hiiden YTY-hankkeen hankekoordinaattori Hiiden YTY-hankkeen talousarvio vuodelle 2012 (jaetaan syyskokouksessa) 3.Tiedottaminen Tiedottamisesta huolehditaan käynnissä (Hiiden YTY) olevan toiminnan edellyttämällä tavalla. 4. Yhteistyö ja verkostoituminen Toimitaan aktiivisesti siihen suuntaan, että LUKE ry:tä voisi käyttää alueen kehittämisen välineenä. |