HALLINTO JA ORGANISAATIOYhdistyksen toiminta on kaikille avointa. Jäseniksi voivat hakeutua sekä alueen kehittämisestä kiinnostuneet yksityiset henkilöt että oikeuskelpoiset yhteisöt. Yhdistyksen säännöt on liitteenä. Yhdistys noudattaa toiminnassaan yhdistyslakia. Yleinen kokous * on yhdistyksen ylin päättävä elin * kokoontuu sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa * valitsee hallituksen jäsenet kolmikantaperiaatteen mukaisesti: kuntien, yritysten ja yhdistysten sekä asukkaiden edustajat tasapuolisesti alueen eri kunnista * kokoontuu tarvittaessa ylimääräisiin kokouksiin tiedon saamista, vuorovaikutusta ja palautteen antamista varten Hallitus * kokoontuu kerran kuukaudessa ja/tai tarvittaessa * kokouksiin kutsutaan yleensä varajäsenetkin tiedonkulun varmistamiseksi * vastaa juridisesti yhdistyksen toiminnasta * ohjaa asioiden valmistelua, toimeenpanoa ja valvontaa sekä työryhmien ja työntekijöiden työskentelyä ja yhdistyksen edustamista * palkkaa toimihenkilöt ja nimittää tarvittavat työryhmät * kutsuu tarvittaessa kokouksiin asiantuntijoita ja/tai sidosryhmien edustajia Yhdistyksen toimihenkilöt Hankekoordinaattori * on kokopäivätoiminen * on vastuussa tehtävistään hallitukselle toimenkuvansa mukaisesti * vastaa yhdistyksen käytännön toiminnasta * tiedottaa yhdessä hallitusten jäsenten kanssa * toimii hallituksen sihteerinä Hanketyöntekijä * on kokopäivätoiminen * on vastuussa tehtävistään hallitukselle toimenkuvansa mukaisesti * vastaa yhdistyksen käytännön toiminnasta * tiedottaa yhdessä hallitusten jäsenten kanssa HALLITUKSEN KOKOONPANO 2009 |